keskiviikkona, maaliskuuta 29

Luettu: Israelin historia


Luin aika mielenkiintoisen kirjan. Hannu Juusolan kirjoittaman Israelin historia. Gaudeamus 2005.

Kirja mainostaa ensimmäiseksi suomenkieliseksi Israelin historiaksi, siinä perinteisessä mielessä.
Kirjoittaja vakuuttaa esipuheessaan että hän on pyrkinyt unohtamaan aiheeseen liittyvät voimakkaat poliittiset ja uskonnolliset intohimot ja kirjoittavan kuin mistä muusta valtiosta tahansa.

Mielestäni tämä on onnistunut melko hyvin.

Kirja aloittaa sionismin historiasta ja päättyy 2000 luvun alkuvuosiin.

Kirja on jaettu osiin lähinnä julkisuudessa tunnettujen sotien avulla. Sotien syistä ja seurauksista on kirjassa kerrottu kattavasti. Israelin politiikasta saa kirjassa myös hyvän käsityksen sekä sen kuinka juutalaisten käsitys palestiinalaisista on muuttunut.

Monille asioille tulee myös taustoja. Kuten Hamasin perustamisesta ja kuinka Israel tuki Hamasia, toiveena saada vastapaino, jopa sisällissota Fatahia vastaan. Israelin johto ajatteli että uskonnon, Islamin, tukeminen olisi saanut väestön rauhoittumaan. Toisin kuitenkin kävi.

Kirjassa on myös Ariel Sharonin urasta sotilaasta joka teki sissiretkiä viholliskyliin tuhomistarkoituksesta ja siirtyi sen jälkeen politiikkaan. Politiikkona Sharon tapasi Libanonin presidentin Bashir Gamayyel vain pari päivää ennen hänen murhaansa. He olivat keskustelleet Beirutiin jääneiden "terroripesäkkeiden" puhdistamisesta. Kun sitten pari päivää myöhemmin presidentti Gamayyel murhattiin, niin hänen joukkonsa toteuttivat suunnitelman kun Israelin joukot päästivät, ilman hallituksen lupaa, falangistit pakolaisleiriin.
Tästä syntynyt tapahtumasarja tunnetaan Sabran ja Shatillan verilöylynä.
Israelin asettama tutkimuskomitea totesi Israelin olevan epäsuorasti vastuussa verilöylystä. Pääministeri Begin erotti Sharonin ja siirsi hänet salkuttomaksi ministeriksi.

Nythän Sharon taitaa olla sairaalassa ja hänen perustamansa puolue sai 28.3.2006 vaalivoiton.

Muita tutustumisen arvoisia Israel kirjoja on Pekka Sartolan Tähtäimessä Israel, joka kyllä välillä syyllistyy faktan ja fiktion sekoittamiseen.

Toinen kirja on Miksi Israel iski jälleen jonka voi lukea netissäkin. Ja jos joku haluaa sen oikeana kirjana, löytyy sivuiltani.

Ei kommentteja: