sunnuntaina, huhtikuuta 23

Opus Dei vaiettu salaseura?


Opus Dei tuli suurimmalle osalle suomalaisista nimeltään tunnetuksi vasta Da Vinci koodi kirjassa. Siinä tämä katolinen järjestö oli laitettu konnan rooliin.

Mikko Ketola on kirjoittanut tutkimuksen Opus Dei vaiettu salaseura? Minerva 2006.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Sisällöltään se oli uskottavaa ja luettavaa. Ja paljasti sen että DaVinci koodi kirjan "tiedot" olivat useilta osin vääriä, jo ihan perusasioissa. Ensinnäkin Opus Deillä ei ole munkkeja lainkaan vaikka Da Vinci koodissa murhaaja on albiinomunkki. Myös monta muuta asiaa oli, joita kirjailijan vapaudella koodi kirjassa oli väitetty oli mielikuvitusta.

Opus Dein syntyhistoria espanjassa sisällisodan jälkeen ja myöhemmät vaiheet kerrottiin riittävällä laajuudella. Uutta oli se Espanjassa tapettii sisällissodassa 4200 pappia ja 2500 munkkia ja nunnaa., ehkä siellä yritettiin toteuttaa ateistien unelmaa. Vertailun vuoksi Suomen sisällissodassa kuoli 10 pappia ja 9 muuta kirkon työntekijää.

Opus Dei toimii myös Suomessa. Bulevardifoorumi ja lapsityötä tekevä Kuunarikerho toimivat pääkaupunkiseudulla. Sivustoilla on myös tarkempaa ko. järjestön toiminnasta suomessa.

Kirja herätti minun kiinnostuksen aiheeseen joten päätin hankkia luettavaksi Opus Dein perustajan Josemaria Escrivan kirjan Tie.


Kirja-arvostelut.com

2 kommenttia:

man with desire kirjoitti...

Opus Deissä on monia erilaisia jäseniä. Jotkut jäsenistä jäävät naimattomiksi ja elävät Opus Dein taloissa. He luovuttavat varansa Opus Deille sekä heidän sisälle tulevan ja ulos menevän postinsa talon ohjaajat lukevat. He myös käyttävät cilicea ja ruoskaa, jolla kurittavat lihaansa. Jotkut jäsenet voivat avioitua sekä elää perheidensä kanssa; he antavat varoistaan suuren osan Opus Deille. Myös he seuraavat monia samoja periaatteita kuin Opus Dein taloissa asuvat jäsenet. Opus deissä on myös Opus Dei papisto. He ovat Opus Dein talojen hengellisiä ohjaajia, he myös toimittavat messuja ja vastaanottavat synnintunnustuksia. Monilla Opus Dein papeilla on huomattava vaikutus vatikaanissa. Opus Dei taloissa palvelee myös naimattomuuslupauksen hyväksyneitä naisjäseniä, joiden tehtävänä on Opus Dein talojen siivous ja hoitaminen. Opus Deillä on myös yhteistyökumppanuusjäseniä, jotka lahjoittavat varoja Opus Deille, heidän ei ole pakko kuulua katoliseen kirkkoon.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/DaVincikoodinsanoma5.html

Anonyymi kirjoitti...

Päätit sitten kopioida petri paavolan kirjoituksen tänne, vaikka tyyppi onkin pihalla aiheesta melko täysin?

Petri Paavolan opetuksiin (harhoihin?) voit tutustua esimerkiksi

http://hyviauutisia.wordpress.com/2008/07/07/petri-paavolan-perusteet-osa-i/